perjantai 16. kesäkuuta 2017

Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä

Jos johonkin haluan uskoa niin se on että positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja positiivisen sekä optimistisen elämänasenteen omaavalle tapahtuu paljon hyviä asioita. Tai ehkä niitä samoja hyviä asioita tapahtuu myös niille negatiivisen asenteen omaaville, mutta he eivät vain ehkä osaa iloita niistä kun näkevät elämän harmaana ja kaikki on suomeksi sanottuna täyttä p*skaa.


Positiivisuus leviää helposti ja yksikin hymy kaupan kassalla voi piristää toisen mönkään mennyttä päivää. :) Kuitenkin myös tuo negatiivisuuden sädekehä leviää helposti etenkin porukan keskuudessa. Näinollen jos neljä viidestä on hyvällä fiiliksellä, mutta yksi on naama norsun v*tuilla (pahoittelut kielenkäyttöni) niin yksitellen tämä kääntää myös muiden hymyt äkkiä alaspäin, eikä kohta kenelläkään ole enää hauskaa.

Heräsin tähän asiaan taas jokin aika sitten ja olen pyrkinyt tietoisesti ympäröimään itseni viime aikoina vain positiivisilla ihmisillä. Jos huomaan jonkun seurassa jatkuvan negatiivisen viban niin vähennän tämän ihmisen kanssa yhteydenpitoa, sillä mihin tarvitsen sellaisia ihmisiä ketkä aina näkevät vain sen elämän harmaan puolen? Ei minulla ole tarvetta eikä halua kuunnella toisen jatkuvaa vähättelyä tai arvostelua kaiken aikaa vaan mielummin jätän nämä ihmiset omaan arvoonsa. Jos ei osaa iloita toisen puolesta esim. opiskelujen alkamisesta, vaan heittää siihenkin jonkun todella asiattoman kommentin väliin niin miksi minun tulisi sisällyttää elämääni sellaisia ihmisiä?


Erityisesti tiimipäivillä olen huomannut meidän porukan mahtavan yhteishengen! Tietenkin kun kaikki ovat kiinnostuneita samoista asioista: liikunnasta ja hyvinvoivasta kehosta niin miten ei tulisikaan toimeen sellaisten ihmisten kanssa? :) Se on aivan parasta kun porukka tsemppaa toisiaan yhä kovempiin suorituksiin ja ilmapiiri on kannustava. Tällä kannustavalla ilmapiirillä saadaan kyllä myös aika tappotreenit aikaiseksi! ;D Positiivisuus leviää myös nykyisin somen kautta ja itse ainakin pyrin sanomaan kohteliaisuuksia ja kivoja asioita toiselle, kun yhtään siltä tuntuu. :) Ja jos sinulla ei ole mitään positiivista sanottavaa niin ehkä parempi on jättää kokonaan sanomatta. ;)

Onko muilla ollut elämässä sellaisia ihmisiä, ketkä näkevät vain aina sen elämän varjopuolen ja kantavat päällänsä negatiivista sädekehää? Pidättekö edelleen näiden ihmisten kanssa yhteyttä vai oletteko jättäneet heidät omaan arvoonsa? :) Olisi kiva kuulla teidän omakohtaisia kokemuksia joten heittäkää kommenttia! ;) Ja hei! Ihanaa viikonloppua kaikille! <3 Itsellänihän se menee töissä, mutta positiivisena iloitsen siitä, että ylipäätään saan käydä töissä kun kaikilla sitäkään mahdollisuutta ei ole.. <3

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Muutoskuvat!

Instagramissa minua seuraavat ovatkin jo kartalla mitä täältä on tulossa, sillä julkaisin siellä eilen tämän vuoden -10kg projektin muutoskuvat! Suurin osa blogin lukijoista jo varmasti seuraakin minua Instagramin puolella mutta koska kaikki eivät, niin tässä tulee samat kuvat vielä bloginkin puolelle. :)


Suurin muutos on tapahtunut ehdottomasti selkä osastolla, sillä selkämakkarat ovat lähes kokonaan kadonneet. Toinen selkeä iso muutos on tapahtunut myös olkapäiden kehityksessä, ja vaikka asento on molemmissa kuvissa sama niin tämän päivän kuvissa olkapäät piirtyy ihan erilailla kuin tammikuussa otetuissa. :)


Vatsa on ikuinen murheenkryyni ja sieltä se läski lähtee viimeisenä, missä sitä on eniten. Kyllä se maharöllykkä on kuitenkin pienentynyt ja mahtuu taas ne M/38 koot päälle, kun talvella takit yms olivat L/40 kokoa. 


Varsinainen dieetti alkaa olemaan tältä keväältä taputeltu ja pikkuhiljaa nostetaan ruokamääriä siten, että paino pysyy samassa ja treeneissä saadaan käyttöön maksimaalinen kehitys! :) Katsotaan sitten uutta dieetti vaihetta taas syksymmällä. Tänään onkin sitten tiimipäivät ja vuorossa etureidet! Katsotaan pääseekö huomenna kävelemään ollenkaan, sillä tiedän jo nyt että kovaa settiä on luvassa.. :D

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Hienoja juttuja!

Vitsit mulla on ollut ihan huikee viime viikko! Dieetti sujuu taas hyvin omalla painollaan ja muutenkin olen päässyt tekemään huikeita juttuja tiimin kanssa ja lisää on vielä luvassa! :) Sunnuntaina on myös tiimipäivät ja "teemana" etureidet! :D Ai että miten pelkkä ajatuskin tekee kipeää.. :D 

Viime viikolla meillä oli tosiaan salikuvaukset Kuntokeskus K&M:llä ja saimme jo lauantaina ensimmäisiä maistiaisia noista kuvauksista. Nyt kuitenkin jo loputkin kuvat ovat tulleet ja olen vain niin onnessani, että lähdin tähän juttuun rohkeasti mukaan! :) Alkujännityksen ja höpsöttelyn jälkeen olo kameran edessä jo rentoutuikin ja puoli tuntinen kuvaus hetki meni kuin hujauksessa! Kiitos vielä Sami Tynkkynen hienoista kuvista! :) Osaat kyllä hommas!



Huominen ja keskiviikko meneekin taas vähän erilaisissa merkeissä kun ollaan poitsujen kanssa koulutuksessa Vantaalla. Viime viikolla sain tosiaan myös tiedon, että pääsin opiskelemaan! Syksyllä alkaa siis opiskelut työnohella Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon parissa. :) Onhan siitä edellisestä kerrasta jo kymmenen vuotta kun olen koulun penkillä istunut! ;) Elämä kyllä antaa hienoja juttuja kun mahdollisuuksiin vain uskaltaa tarttua! Syksystä voi tulla kyllä aika rankka ja kiireinenkin, mutta toisaalta kuinka moni työpaikka tarjoaa mahdollisuutta opiskella töiden ohella? :) 



Juhannuksena on ansaittu viiden päivän vapaa ja heinäkuussa kaksi lomaviikkoa niin saa vähän huilatakin ennen ensi syksyn opiskeluja. ;) 


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kun keskittyminen herpaantuu..

Toukokuun viimeistä päivää viedään ja onkin jo aika katsoa kulunutta kuukautta taaksepäin, missä ollaan onnistuttu ja mitkä asiat eivät ole menneet suunnitellusti. Painonpudotuksen kannalta toukokuu on ollut haasteellisin kuukausi tähän mennessä tai ei välttämättä edes haasteellinen, vaan oma keskittymiseni tähän hommaan on herpaantunut! Treenit on edelleen tehty samalla hyvällä sykkeellä, kuin alkuvuodestakin ja taas on saanut lisätä treenissä kelkkaan lisää kiekkoja. :) Kaikenkaikkiaan toukokuun aikana tuli se 16 salitreeniä täyteen. Myös aerobisten osalta kulunut kuukausi on ollut ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaita kahdeksalla kerralla. Siihen selkeänä syynä auringon määrän lisääntyminen ja siitä taas herännyt innostus ulkoiluun niin kävelyn kuin rullaluistelunkin muodossa! :) 


Kuukauden alussa asetin kuitenkin painotavoitteeksi sen 63 kiloa, mutta siitä jäätiin hyvin kauaks! Tänään aamupaino oli sen tasan 65,0kg eikä kertaakaan ole vielä sen alle menty. Toukokuun painonpudotus siis vain -500g. Kuitenkin se kymppi läskiä on nyt kropasta karistettu ja nimenomaan sitä läskiä EIKÄ lihasta. Kesän jälkeen Inbody mittaus olisi taas paikallaan, jotta näkee miten lihasmassa on kasvanut siinä samalla kuin rasvamassa on pudonnut. :) Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin! Missään nimessä en ole pettynyt tuohon -10kg:n painonpudotukseen, mutta voin rehellisesti todeta että parempaankin olisikin kyllä pystynyt mikäli olisin keskittynyt pysymään ruokavaliossa, enkä herkuttelemaan jäätelöillä ja ties millä herkuilla veljen pojan synttäreillä yms kekkereillä.. :) 


MUTTA! Eikös se niin mene että: "Fall down seven times, stand up eight"! ;) Nyt olen luvannut itselleni ja valmentajalleni, että keskityn taas kesäkuussa tähän täysillä enkä antaudu yhtä helposti kaikille herkuille mitä toukokuussa. :) Mitkäs sitten on ne kesäkuun tavoitteet?! ;) No vähintäänkin sama tavoite kuin toukokuussa eli se 63kg eli kahden kilon painonpudotusta tavoitellaan ja täysillä hommaan sitoutuen se on kyllä ihan saavutettavissa! :) Juhannuksena mennään neljäksi päiväksi Kesälahdelle mökille, eikä siellä tunnetusti tähänkään päivään asti ole päässyt salille niin siellä tulee väistämättä useamman päivän treenitauko, mutta sinne saakka mennään sillä neljällä treenillä ja muutamalla aerobisella viikkoon!

Mutta miten teillä muilla siellä ruudun takana menee? :) Motivoiko teitäkin lisääntynyt valon määrä liikkumaan enempi ulkona? Muistattehan seurata mun reaaliaikaisempia päivityksiä myös Instagramissa nimellä sannalatvala ! :)

torstai 25. toukokuuta 2017

Haipakkaa ja liikunnallista menoa!

Hellurei ja hellät tunteet! Johan on taas pari viikkoa edellisestä postauksesta vierähtänyt niin ajattelin tulla kertoilemaan tässä pikaisia kuulumisia ennen töihin lähtöä. Tänään päättyy kahdeksan päivän työputki ja pääsen nauttimaan pitkästä kolmen päivän viikonlopusta! :) Viime viikko on ollut tyyliä se, että aamulla olen lähtenyt klo 09:00 lenkille, klo 11:00 salille ja klo 13:30-21:30 ollut töissä ja iltakympiltä kotona. Ei ole enää töiden jälkeen postauksien raapustaminen ollut mielessä! ;D



Mutta tosiaan viime viikko on ollut ihan huippu liikunnallinen! Olen vihdoin saanut ne aerobiset treenit osaksi arkeani ja onhan se nyt vain niin paljon helpompi liikkua kesällä ulkona, kuin talvella! :) Viime viikko oli myöskin liikkumisen osalta super monipuolinen, sillä kävin neljän salitreenin lisäksi myös kaksi kertaa lenkillä, kaksi kertaa rullaluistelemassa ja työporukan kanssa pelattiin sunnuntaina pesistä! :D Olihan siitä edellisestä kerrasta ainakin 15 vuotta aikaa!



Aamupaino on jo viimeisen viikon verran ollut tasan 65,0kg eli se tammikuun alussa lähdetty kymmenen kilon painonpudotustavoite on nyt saavutettu! :) Vielä on viikko toukokuuta jäljellä niin katsotaan josko se sieltä vielä puolikiloa-kilon humpsahtaisi alas. Mutta nyt täytyy jo lähteä pakkaamaan eväitä töihin ja ilta seiskalta sitten takas kotona! Adios!